Sinä aikana kun Lone on ollut osa POMPdeLUXia, hän on työskennellyt päiväkodissa sekä erityisopettajana, ja nyt hän on esikouluopettaja.

Olen toiminut POMPdeLUX-edustajana yhdeksän vuotta ja voin lämpimästi suositella tätä työtä - se on aina sopinut hyvin minun elämääni opettajana. Edustajana toimiminen haastaa minut toisella tavalla kuin opettajan työni - esimerkiksi, minun täytyy seistä ihmisten edessä, olla "esillä" ja myydä, ja hyödyn myös tällaisesta henkilökohtaisesta kehityksestä pedagogina."

Intohimo lasten vaatteita kohtaan

Lone ihastui POMPdeLUXin perusvaatteisiin, kun hän itse vieraili edustajan luona asiakkaana ja näki sen loistavana tilaisuutena ryhtyä itse edustajaksi.

"Ihastuin vaatteiden ulkonäköön ja niiden laatuun. Tämän takia mielestäni oli helppoa ruveta myymään POMP-vaatteita. Olen edelleen tänä päivänäkin todella innoissani myymistäni vaatteista, koska vaatteiden hinta-laatusuhde on niin hyvä." Lone sanoo.

Yksityisyrittäjä - ilman riskejä

Yksityisyrittäjänä toimiminen voi olla vaikeaa ja kallista, mutta POMPdeLUX:lla sinulle tarjotaan "kevyt versio" yksityisyrittäjyydestä, koska sinun ei tarvitse sijoittaa rahaa yrittäjänä toimimiseen ja työskentelet tietyn jakson ajan kaksi kertaa vuodessa.

Edustajana työskentelemisessä ei ole riskiä – minun tarvitsee vain panostaa aikani. POMPdeLUX:lla on materiaalia mitä voin käyttää, jotta minulla on mahdollisuus toimia yrittäjänä ja olla tekemättä mitään muuta kuin mennä ulos ja esitellä vaatteita potentiaalisille asiakkaille.

Ylimääräiset tulot

Ylimääräiset tulot motivoivat Lonea, koska rahaa voi käyttää hauskanpitoon perheen kanssa.

"Uskoisin, että minun lapseni ajattelevat, että minä olen erittäin kiireinen aina myyntikauden alussa. Muistutan lapsiani aina siitä, että ansaimani tulot voidaan käyttää hauskanpitoon - esimerkiksi etelän matkaan ja laskettelulomaan." Lone sanoo. "Tänä vuonna aion järjestää isot synttärijuhlat."

3 hyvää syytä ruveta edustajaksi, Lonen mielestä:

 

- Edustajana toiminen haastaa minut eri tavalla kuin opettajana työskenteleminen ja edustajana työskenteleminen on kehittänyt minua henkilökohtaisella tasolla, josta on hyötyä tottakai myös opettajana toimimisesta.

- Ansaitsen ylimääräisiä tuloja kivoja asioita varten - esimerkiksi, matkusteluun, erikoisiin kokemuksiin ja juhliin, jotka eivät normaalisti kuulu tavalliseen budjettiin.

- Pidän POMPdeLUX vaatteiden ulkonäöstä ja vaatteiden laadusta.