Kolmen lapsen äitinä elämässä riittää kiirettä, ja pienessä Hausenin kylässä Aargaun kantonissa Pohjois-Sveitsissä asuvalle Mirjamille edustajan työ sopii täydellisesti. Hän arvostaa edustajana toimimisen itsenäisyyttä ja sitä, että hän voi sovittaa työn itse omaan päivärytmiinsä. Mirjam sanoo: "Voin työskennellä kotoa käsin ja järjestää Avoimet ovet, mutta voin myös pakata malliston mukaani ja järjestää tapahtumia muualla ja tutustua uusiin ja kiinnostaviin ihmisiin. Minulle on aina suuri ilo nähdä asiakkaiden innostus."

Hän kuuli POMPdeLUXista ja edustajan työstä hyvältä ystävältään, kun hänellä – kuten niin monilla vanhemmilla – oli vaikeuksia löytää lapsille sopivia vaatteita paikallisista kaupoista.

Vaikka hän on toiminut edustajana jo kahdeksan kauden ajan, hän on edelleen innoissaan joka kerta purkaessaan uutta mallistoa. Hän ei malta odottaa, että pääsee näyttämään sitä paikallisille kanta-asiakkailleen ja näkemään ilon heidän silmissään, kun he tuntevat pehmeät materiaalit ja saavat uusia ideoita lastensa asujen kokoamiseen. Mirjam pitää erityisesti siitä, kun hän voi innostaa uusia asiakkaita, joille POMPdeLUX ei ole ollut tuttu ennen tapahtumaa, ja kun he palaavat jälleen seuraavalla kaudella.

Kaksi kertaa kahdeksan viikkoa vuodessa hän voi keskittyä olemaan edustaja, joka on hänen ainoa työnsä tällä hetkellä, ja loppuvuoden hän voi keskittyä lapsiinsa ja perheeseensä: "Rakastan olla kotona ja hoitaa lapsiani, ja siksi POMPdeLUX on minulle niin hieno työpaikka, koska voin olla kotona ja silti myös työelämässä."

Mirjamille parasta työssä on henkilökohtainen suhde muihin edustajin ja asiakkaisiin, jotka myös arvostavat yhteydenpitoa entistä enemmän COVID-19-pandemian aikana. Mirjamin asiakkaat tietävät, että he voivat tehdä ostoksia Mirjamin kanssa turvallisesti ja saada neuvoja juuri oikean asun löytämiseksi lapsilleen. "Asiakkaani kertovat tulevansa niin mielellään luokseni ostoksille – he haluavat vältellä kauppoja ja ostoskeskuksia, joissa on paljon ihmisiä. Ja tietysti käytän aikaa heidän auttamiseensa", Mirjam sanoo.

Koronaviruksen vuoksi Mirjam kokeili myös verkkotapahtumia, joissa hän esitteli tuotteita asiakkaille videokeskustelun avulla, mutta hän tapaa asiakkaita mieluummin kasvotusten: "Kun tulen kotiin onnistuneesta tapahtumasta, olen väsynyt mutta myös hyvin iloinen ja onnellinen. Kun korit ovat täynnä, ansaitsen tietysti hyvin, mutta yhteisö muiden äitien kanssa on niin ihana, että juuri se saa minut onnelliseksi."

Hänen paras neuvonsa uudelle edustajalle on olla kärsivällinen eikä luovuttaa, vaan kokeilla parin kauden ajan, sillä asiakkaiden on ensin tutustuttava sinuun edustajana. Monet sveitsiläiset vanhemmat eivät vieläkään tunne POMPdeLUXia, joten merkki on esiteltävä ja heidät on vakuutettava siitä, miksi tämä merkki kannattaa valita. Mirjam on itsekin innoissaan vaatteista ja rakastaa nähdä POMPdeLUXin mukavia ja kauniita vaatteita omien ja muiden lasten päällä. Hän toivoo, että hänen oma innostuksensa tuotemerkkiä ja asiakkaiden opastamista kohtaan näkyy selvästi.

Kun kysymme häneltä, miksi kannattaa hakeutua edustajaksi, hän sanoo: "Se on hieno harrastus, sillä tienaa vähän ylimääräistä, saa vaihtelua arkeen, pääsee ulos ja tutustuu uusiin ihmisiin. Se on yksinkertaisesti hauskaa!"

Unelmoitko sinä olevasi osa POMPdeLUX yhteisöä? Ehkä olet yksi uusista POMPdeLUX-edustajista. Hae täällä.